28. elokuuta 2011

Isompaa päivitystä odotellessa...

NIIIN paljon on ollut treenejä ja koulutuksia, että en edes jaksa alkaa kirjottamaan nyt. Koitan saada aikaiseksi joku päivä.
Tämä Rossin aksavideo on nyt laitettava, olen pojasta niin ylpeä! Rosshan menee jo ihan helposti 3-luokan ratoja, ilman kontaktiesteitä, mutta tämä on ihan virallinen 1-luokan hyppyrata mitä Ross videossa menee. Treenaan tuomari Marjo Heinon kanssa, ja tehtiin hänen yksi hyppäreistä Rossille tänään treeneissä. Yksi rima alas, mutta on se 9kk:lle aika kova juttu :D


16. elokuuta 2011

Päätös tehty

Liinu ei enää aksaa. Mun pääkoppa ei kestä tuollasta perättäistä jatkuvaa onnistumisen ja sen jälkeen epäonnistumisen tunnetta. Kisat ei siis mennyt hyvin. Rimakorkeus oli 60cm ja koira jopa kieltäytyi hyppäämästä kahdella esteellä ja pudotti varmaan 4 rimaa. Muuten suoritus oli oikein hyvä, kontaktit ja erityisesti keinu varmaan hienoimpia mitä Liinu on tehnyt. Mutta kun agissa tarttis myös hyppiä :) Mutta onneksi tuosta Juniorista on kovaa vauhtia kasvamassa super-agilitykoira!

Sunnuntaina olin taas Marjon kanssa aksaamassa. Tehtiin Rossille hyppy-putkihässäkkä. Eka rata oli sellainen, että putkesta hyppy, josta takaakiertona viereinen hyppy ja siihen päällejuoksu -> seuraavalle hypylle jonka jälkeen pakkovalssi putkeen -> mutkaputkeen -> hyppy. Tässä kiinnitettiin huomiota myös siihen, että kääntyy putkesta tiukasti seuraavalle esteelle. Toinen rata: mutkaputkeen -> hyppy -> edessä oleva hyppy takaakiertona -> vieressä oleva hyppy ennakoivalla valssilla -> putkeen -> Hypylle niisto -> putkeen jaakotuksella, jotta kääntyi suoraan putkesta takaisinpäin -> hyppy. Lopuksi vielä keppitreeniä :) Kotona Ross on opetellut niistoa, niistopersjättöä ja välistävetoja.

Rossin jälki oli eilen 50m pitkä, askeleet normiasennossa, mutta vielä aika lähekkäin ja jälki mutkitteli. Jälki vanheni 20min. Ei jäänyt Rossilta yhtään askelta tarkistamatta :) Vauhti ja keskittyminen edelleen hyvä!
Liinulle 3 janaa metsässä. Eka n.10m, toinen 20m ja kolmas 15m. Kippo jokaisella janalla siinä kohtaa, mihin koiran pitäisi mennä. Lähetin Liinun -> se eteni ja löysi kipon. Tänään mennään kokeneempien metsäjälki ihmisten kanssa jäljelle, jos saatais tuohon janaan jotain järkeä.

Tottiksessa Liinulle istumista, jossa ideana oli tehdä istuminen aina samaan kohtaan, jotta saataisiin koira ennakoimaan ja korjattua sitä sitten. Mutta vaikka kuinka otin toistoa samaan kohtaan ja sitten jatkoin viimeisellä seuraamista siitä ohi, niin ei :D Ei se ennakoinut! Hyvä! Sitten muutama luoksetulo, joissa oikein hyvin vauhtia. Muutenkin koira oli aikast täpäkkänä, johtunee siitä että on tehty myös pelkkää viettiä välillä.
No Ross huusi sitten jo autolta, että "äkkiä tottistelemaan" :) Kyllä huomaa, että viettitreenit toimii! Otettiin neljä pätkää seuraamista imuttamalla ja appari katsoi, ettei poikita, kun nami nousee ylös. Ei pokittanut kertaakaan. sitten yksi vauhtiluoksetulo -> palkka ja autoon! Ross on nyt viime tottistreenien jälkeen käynyt niin kierroksilla, että kun olen vienyt sen autoon se on hajoittanut päältänsä valjaat, yrittänyt syödä ketjupantaa (sillä oli ns. kuolaimet kun menin autolle) ja eilen oli syönyt oman häntänsä karvoja.

Torstaina hakumetsässä oltiin Rossille uudessa paikkaa. Kokeilin silti kaksi valmista maalimiestä ja kaksi ääntä. Valmiit meni todella hyvin, ja toinen ääni myös. Viimeisellä juoksi satalasissa ohi ja joutui jonkun aikaa etsimään, mutta löysi kuitenkin. Liinulle 100m rata ilman rullaa. Maalimiehet ekalla ja kuudennella pistolla. Nosti ekan vasemmalta, lähetin toiselle oikeaan-> hieno tyhjä, vasemmalle puolelle myös hieno tyhjä. Taas oikealle, josta sitten juoksikin suoraan 50metriin ja kääntyi ja meni viimeiselle maalimiehelle. Tämä oli etsintäkokeen hakuosuus ja siihen meni noin 3min :) Tosin ilman ilmaisua.
Sunnuntaina taas uudessa maastossa. Rossille eka valmiina, tarvitsi kolme lähetystä, että upposi 50metriin. Sitten kaksi peräänlähtöä. Ekassa sekoili ja juoksenteli minne sattuu, mutta löysi viimein ja viimeinen oli tosi hyvä. Nyt täytyy kiinnittää huomiota pistojen suoruuteen. Liinulle kiintorulla kaulassa 8 pistoa, jokaisella maalimies ja suorapalkka. Itse en mennyt maalimiehelle vaan kun maalimies oli palkannut, huusin sen luokse ja lähetin suoraan yli seuraavalle. Vauhtia oli taas loistavasti, maalimiehille tuli kiire siirtyä seuraavalle piilolle. Viimeisellä piilolla ei maalimies löytynyt heti, joten lähetyksiä tuli kolme, mutta ei ottanut rullaa kertaakaan!!!! Ensi kerralla kokeillaan jo yksi tyhjä.


11. elokuuta 2011

agilityä...

Kävelin kentälle Liinun ja Rossin kanssa alkulämmittelyksi.
Rossilla otin kahdella hypyllä ja putkella jaakotuksia, ennakoivaa valssia, takaakiertoa, sylkkäreitä ja poispäin käännöksiä. Ei tainnut tulla yhtään epäonnistumista koiralta, itseni löysin kyllä välillä väärältä puolelta estettä ;) Toisessa setissä sitten puolikkaita keppejä, avokulman hakeminen oli ihan helppoa, mutta yllättäen toiselta puolelta meni usein toiseen väliin.

Liinun kanssa menin sitten Mikkon tekemän radan, jossa taisi olla 23 estettä. Rimoja tippui ja toistoja tuli mielinmäärin! Jäi kyllä niin paska fiilis tästä, ja vielä jotkut ihmiset osaa niillä ihanilla kommenteilla lisätä vitutusta ;)))) Alussa Liinu kuumeni ihan liikaa ja sitten loppurata meni ihan hinkkaamiseksi. Jos rimoja ei olisi, Liinu olisi täydellinen aksakoira, sen irtoaminen, esteiden suorittaminen ja vauhti oli taas ihan huikeeta! No näillä eväillä mennään kisaamaan. Kävelin vielä kentältä kotiin koirien kanssa loppujäähdyttelyksi.

10. elokuuta 2011

Reeniä , reeniä :)

Liinulle edelleen tehty aksassa suht lyhyttä rataa, ja edelleen hypyt paremmassa kuosissa kuin ikinä. Toki niitä vielä tippuu, mutta NIIN paljon vähemmän kuin ennen. Ja toisella toistolla korjaa hypyn, jonka ekalla pudotti.
Rossi osaa nyt myös jaakotuksen. Eilen tehtiin Marjon luona ennakoivaa valssia ja jaakotusta, niin että putkelta esteelle johon ohjaustehtiin ja palattiin samaan putkeen. Esteen takana myös houkutin putki, jonne ei saanut mennä. Jaakotuksessa Ross lähti kerran hypyltä putkeen, eikä kääntynyt, mutta se oli kyllä itseltä sellainen roiskasu, että ei ihme ;)

Liinulle Ellu teki eilen 700m jäljen, jälki oli noin 45min vanha ja 6 keppiä, 20m näköjana. Jana oli edelleen huono ja vaisu, mutta itse jälki hipoi jo täydellisyyttä :) 700m jälkeen meni 20min, kepeistä nousi 6/6!!!
Rossille on tehty 2 40metrin jälkeä. askelia olen alkanut muutaa pikkuhiljaa, nyt askeleet on normiasennossa, mutta vielä n.2cm päästä toisistaan. Jäljillä ei mitään ongelmaa. Viimeisimmässä jäljessä oli loiva kulmakin ja sekin meni oikein hyvin!

Maanantaina tottiksessa otin Liinulla henkilöryhmää, luoksetuloa, PK-kaavion ekaa suoraa laukauksilla ja yhden eteenmenon. Kaikki meni oikein hyvin, ihana keskittyä pelkkään tottikseen eikä tokoon myös :) Rossille ekassa setissä sivulletuloa, yhden askeleen seuraamista pallo kainalossa (magneettipallo), kapulantuontia ja luoksetuloa. Toisessa setissä pelkkää vietinnostoa liinan päässä.
Tänään kotona aamulla Rossin kanssa tokoa. Harjoiteltiin merkillemenoa, joka menee jo paremmin. Hakeutuu itse merkin taakse, välillä palkkaan pallolla ja välillä namilla paikaa vahvistaen. Sitten tehtiin AVO-kaukoja n metrin etäisyydeltä. Menee tosi hyvin, täytyy vaan muistaa ettei tee liian montaa toistoa. Perusasennon paikan hakemista: Otin koiran sivulle ja lähdin pyörimään paikallani vasemmalle, koiraa hakee paikkaa koko ajan uudestaan -> tästä palkka. Käyttää takapäätä ja paremmin :)

Illalla vielä RKS:n aksatreeneihin molempien kanssa....

7. elokuuta 2011

Pari viikkoa hurahti...

Liinusta tulikin sitten heti seuraavassa kokeessa Suomen Tottelevaisuusvalio, ja mikä parasta, omalla kentällä ystävien ja sukulaisten läsnäollessa :) Eli 3.8 oltiin kokeessa, jossa tuomarina Tiina Heino. Pisteiksi 286,5, luokkavoitto ja FI TVA.  Istuminen ja ruutu 10. Paikkalla makuu ja ohjattu 9,5. Zeta, metallihyppynouto ja tunnari 9. Seuraaminen, luoksetulo ja kaukot 8. Ei pöllömmin! Kaveri kuvasi kokeen, joten katsotaan josko se tännekin tulisi joksus.

Rossille ole tehnyt muutamia jälkiä. Kaikki noin 20m pitkiä, namit joka askeleella. Menee erittäin hienosti, joka askeleen eikä rynni! Liina työskentely kunniaan :)
Ellu teki Liinulle alokasluokan jäljen. Oltiin illalla klo:23 mettässä ja alkoi jo hämärtymään. Liinu nosti 4/6 kepeistä ja hukkasi jäljen kerran mutta löysi takaisin. Se tärkein viimeinen keppi siis nousi :) Tehtiin jäljelle myös näköjana, mutta ei siitä ollut kyllä mitään hyötyä...

Haussa ollaan edistytty nyt kovin ja molempien koirien motivaatio on enemmän kuin kohdillaan. Liinu ei ole moneen treeniin enää ottanut rullaa suuhun, joten jossain vaiheessa koitetaan muutama tyhjäkin. Viime treenissä Liinulle 4 maalimiestä valmiina, kaikki 40 metrissä. Tytsällä vauhtia kuin pienessä kylässä! Rossille 4 maalimiestä, kaikki valmiina 50metrissä. Oikein hienosti meni, ei tullut pois vaikka viimeinen maalimies oli vaikea ja etsi sitä jonkun aikaa. Tämä kertoo maalimiesmotivaation olevan kunnossa :)

Sitten tämän hetken lempparilajiin eli aksaan :) Itselle on puraissut agilitykärpänen sen myötä, että Liinu osaa hypätä!!!!!!! Ollaan käyty 2-3 kertaa viikossa aksaamassa, yksikseen ja Heinon Marjon koutsaamana. Liinun kanssa tehty rataa, jonka menee jopa nollana läpi! Liinu on ilmoitettu 12.8 yhteen 1-luokan starttiin, josko saataisiin menestystä tästäkin lajista vihdoin :) Ross tekee tekniikkaa ja ohjauksia. Tänään teimme ennakoivaa valssia ekaa kertaa ja täytyy myöntää, että koira on loistava :) Oppi merkkauksenkin heti ja suorittaa esteen merkkauksen jälkeen vaikka minä menen jo seuraavaan kohtaan.
Ross aksaa

25. heinäkuuta 2011

Tottista ja Liinulle EVL1-tulos

Liinun kanssa lauantaina käytiin Vaasassa tokokokeessa. Tuomarina Juha Kurtti. Vettä tuli kuin saavista kaatamalla ja ukkonen mölisi päälle. Pisteitä silti huimat 299,5!!! Tämä oli Liinun toinen 1-tulos ja luokkavoitto päälle. Paikalla istuminen, paikalla makuu, zeta, luoksetulo, ruutu ja tunnari oli 10. Seuraaminen 9,5. Ohjattu 8. Metallihyppynouto 7. Kaukot 9. Ei ollenkaan huono :) Luoksetulo oli ensimmäinen liikkeemme ja koira laukkasi koko matkan ja teki hienot pysähdykset!! Siihen olen eniten tyytyväinen!

Perjantaina oltiin tottistelemassa kentällä Tiinan kanssa. Keli oli hieman liian kuuma, joten treenit oli lyhyet. Rossin kanssa seuraamista imuttamalla, ja nami nousee pois kuonosta jo usein ja pidemmän aikaa.
Sitten muutama luoksetulo. Toisella eteen istumaan ja toisella läpi juoksu.

Sitten kahdella kapulalla heittelemistä, ensin metallilla. Ross ottaa helposti metallikapulan laipasta kiinni :( Mutta vauhtia riittää, ja eiköhän se otekin sieltä tule....
Ross menossa seuraavalle kapulalle.
Sitten puukapulaoilla. Kuumuus oli tehnyt jo tehtävänsä ja ongelmaksi muodostui kapulasta irroittaminen. Piti toista kapulaa suussa, vaikka toinen jo piti hakea ;)

Liinulla seuraavana päivänä oli siis tokokoe, joten tytsän kanssa ei paljon mitään tehty. Juoksussa seuraamista, niin että palkkasin namilla vauhdista käteeni. Sitten suoraa luoksetuloa, palkka loppuasennosta. Vauhti oli todella hidas...
Liinu hiippailemassa luokse

22. heinäkuuta 2011

Rossin jälki ja Liinun tokokoe

Rossille tänään 30metrinen jälki, joka kiemurteli hiukan jäljen keskivaiheilla. tämä siksi, että koira oppii, ettei jälki aina mene suoraa. Alussa pidätin koiraa liinasta, mutta kun uskalsin olla pidättämättä, koira rauhottui. Eli se rynnii, jos liinaa kiristää ja jäljestää rauhallisesti kun liina on löysemmällä. Tähän vain nyt luottoa :)

Liinu oli keskiviikkona tokokokeessa Ulvilassa. Minua jännitti se paljon, koska viimeksi samassa paikassa samalla tuomarilla keskeytin elämäni ensimmäisen kerran kokeen. Mutta nyt koira toimi taas hyvin. Paikkamakuu ja istuminen molemmat 9,5p. Pientä vinoutta. Ruutu, ohjattu ja metalli 9-9,5p. Seuraaminen 8, muuten ok, mutta juoksussa löystyi. Luoksetulo luokattoman hidas, jopa pysähtyi kerran ilman käskyä, tästä 5. Zeta 6, väljää seuraamista ja istumisen jäi seisomaan. Tunnari ja kaukot 7. Eli 251,5pistettä ja 2-tulos. Taas jäi harmittavan vähän (4,5p) 1-tuloksesta.

19. heinäkuuta 2011

agility päivitystä

Ross on taas ilmoitettu kurssille Hitti-areenalle Elina Jänesniemen pentukurssin jatkoryhmään. Syyskuussa siis Tiinan, Lumin ja Rossin kanssa ajelemme sinne taas.
Ross menee jo koko sarjan keppejä ja varsinkin umpikulmat kepeissä on ihan helppoa sille. Avokulmasta saattaa mennä vielä muutaman kerran väärin, mutta itse korjaa kyllä, ei tarvitse helpottaa.

Liinulle tein myös avokulmatreeniä tänään ja se tarvitsikin sitten useamman toiston, mutta onneksi on koira joka kestää toistoja :)

Kontakteja olen tehnyt molemmilla. Ross on vielä vähän epävarma nenäkosketuksen kanssa, eikä kestä montaa toistoa tätä. Naksuttelen sille nyt oikeaa pysähdyspaikkaa. Liinu sen sijaan tulee nyt kohtalaisen reippaasti loppuun asti, eikä jää vaanimaan alastulolle. Jätin tästä käskyn "ota" pois ja heti auttoi.

Rossin kanssa ollaan otettu myös muutamia tekniikka harjoituksia. Jatkettiin saksalaisen ja pakkovalssin opettelua, mutta se oli kyllä jo kerrasta oppinut ne. Niin hienosti se meni. Vauhtia vaan on enemmän kuin laki salliin ja rimat on nyt minin alimmassa ja täytyy olla tarkkana, että ei vaan ryysää läpi. Pudotti muutaman kerran, mutta kun en siitä sitten palkannutkaan, niin heti toimi paremmin. Sillä on kyllä silminnähden parempi hyppytekniikka kuin äidillään. Mutta on se kyllä nopeampikin... Huhhuh.. :)

PK-päivitykset

Rossille tehty taas muutama peltojälki. Viimeisin oli 20metriä pitkä, askeleet peräkkäin, mutta melkein kiinni toisissaan, ja yksi nami varpaissa. ei ole ikinä jäljestänyt noin hyvin, ei ryntää enää yhtään ja nenä pysyi maassa ihan koko ajan. Outoa omistaa ekaa kertaa koira joka on permpi jäljellä kuin haussa :)

Liinulle tehty 2 metsäjälkeä, toisen teki Juha ja toisen minä itse. Molemmilta jäljiltä kepit 6/6 ylös ja melkein moitteetonta jäljestämistä. Toisella jäljellä, jopa vauhtia hyvin. eli kyllä se motivaatio sieltä taitaa tulla :)

Esineruutua olen ottanut molemmille 3 kertaa. Rossille kahdessa ruudussa hajun haut esineistä 50metristä ja lähetys. Toisella kertaa meni hyvin ja toisella kertaa piti vähän haistella muita hajuja ruudussa ennen kun haki esineen. Jälkimmäisessä ruudussa esine 2 esinettä valmiina kaistaleella n. 20 ja 25 metrissä. Toi hyvin molemmat. Liinulle täysruutu, jossa 3 esinettä 50metrissä. Ei ongelmaa. sitten muutamalla kaistalleela esineet 50 metrissä, lähtee jo vauhdikkaammin loppuun asti :)

Hakua otettu tosi vähän :( Rossille hajun hakuja 50metristä kolmen maalimiehen verran, ja haamuja komen maalimiehen verran. Sitten oli super motivaatiotreeni, kaksi maalimiestä molemmat perään lähtöjä, jotka kuitenkin piiloutuivat hyvin. Koira meinasi käydä käsiksi muhun, kun en heti päästänyt perään ;) Näitä useammin. Liinulle nyt vaan suoraa maalimiestä, ettei kerkeisi ottamaan rulla, mutta ikävästi maalimiehet ovat olleet väärässä paikassa (vaikka piilot merkitty), ja epäonnistumisia on tapahtunut. Tässä täytyy nyt alkaa olemaan todella tarkka.

Liinulle otettiin myös ensimmäistä kertaa (Mariannen valvovan silmän alla) pudotetun esineen etsintää ja tarkkuusetsintää. Pudotetussa pudotin hanskan, niin että koira näki ja sitten vaan lähetys etsimään vähän matkan päästä ja tuohan se sen heti, kun on niin noutaja ;) Tarkkuusetsinnässä käytti hyvin neää, mutta menee herkästi tallotun alueen yli. Mutta nosti kuin nostikin esineet.

Tottis päivitykset

Ross ottanut hauskoja lyhyitä pätkiä. Tehty kahden lelunleikkiä mm. kahdella metallikapulalla, 2 noutokapulalla, 2 frisbiillä, 2 narupallolla yms yms. Tää on sille parasta mitä se tietää ja kapuloiden yms palautus on kyllä super nopea :) Metallikaan ei suussa haittaa!
Eteenmenoa ollaan otettu jo ekoja kertoja niin, että Ross ei näe palkkaa vietävän kentän päähän. Tosin nyt lyhyemmältä matkaa, ja toimii hyvin :)
Maahanmeno jäävissä on aika pitkälti valmis (vain seuraaminen puuttuu). Seisomisessa ongemaksi on nyt muodostunut asentoon jääminen. Se kyllä pysähtyy nopeaan käskystä, mutta parin sekunnin päästä hiippailee perään. Eli täytyy ihan pikkuhiljaa alkaa kasvattamaan kestävyyttä tähän. Istumista tehdään edelleen niin, että koira peruuttaa ja siitä "sit". Josko se oikea tekniikka pian sieltä jäisi päähän :)
Istumisesta maahanmenoon on alettu kiinnittää huomiota lonkka-asennon kanssa. Fyssari käynnin jälkeen on eväät kunnossa suoraan makaamiseen ;)
Avoimen luokan kaukokäskyt on aika jees, se on yksi Rossin lemppari liikkeistä. Tosin ihan metrin päästä vielä.
Sivulletulo on tullut paljon nopeammaksi kaikkien viettinostatusten kautta, siihen olen nyt todella tyytyväinen.
Seuraaminen on hyvää, siitä alla video todisteena. Imuttamalla mennään vielä, mutta namia pikkuhiljaa nostellaan ylöspäin ja vaihdetaan jossain vaiheessa leluun.



Liinu ei ole kauheasti tokokokeen jälkeen tokoillut/tottistellut. Muutama hauska lyhyt seuraamispätkä otettu ja alettu opettelemaan uutta rutiinia seuraamisen aloittamiseen. Josko sillä kisassa seuraaminen tuntuisi myös mukavalta. ruutu tehtiin nyt niin, että kaveri heitti lelun Liinulle ruudun taakse, kun se oli ruudussa tai juuri menossa ruutuun. Aluksi meinasi tehdä vaan merkin kiertoa ruudun tötsällä, mutta hyvin muistui muutaman toiston jälkeen, mitä piti tehdä. Merkin kiertoa ollaan otettu ja nyt se on Liinun mielestä hauskaa, kun koskaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan. Paljon siis variaatioita treenaamiseen, niin ei pieni BC kyllästy.

6. heinäkuuta 2011

Pujottelua taas

Nyt menee jo 6 suoraa keppiä :) Tämä on kyllä NIIN paras tapa opettaa koiraa!!!!!!!

4. heinäkuuta 2011

Hakua

Eilen hakureenit. Rossilla neljä maalimiestä, kaikki 50metrissä ja tallattiin kaistaleet. Kävin jokaiselta hakemassa hajun, palasin keskilinjalle ja lähetin etsimään. Narupallot palkkana. Meni oikein hyvin, ei tullut pois kertaakaan pistolta vaikka ei heti löytänytkään maalimiestä ja etsi oikeasti nenällään. Ross oli ihan puhki 4:llä maalimiehellä ja etsi tosi kauan, joten otin vielä yhden super helpon pakenevan ja sitten autoon. Ensi kerralla vaan 2 maalimiestä.

Liinulle 4 maalimiestä, takaperin äänillä. Ääni neloselta, ääni kolmoselta, ääni kakkoselta, ääni ykköseltä ja lähetys sinne. Kiintorulla kaulassa, mutta suora lelupalkka jokaiselta. Ykkönen hyvä. kakkoselta tuli takaisin, ja ei ollut onneksi ottanut rullaa, uusi lähetys ja maalimies löytyi. Kolmannella oli löytänyt maalimiehen heti, ottanut rullan mutta sylkäissyt pois, kun nähnyt lelun. Neljänneltä tuli pois ja rulla suussa, eikä ollut käynyt maalimiehellä, prkl! Rulla pois suusta, uusi lähetys ja maalimies löytyi. Mariannelta vinkkinä tehdään nyt niin, että Liinulle tulee suoria löytöjä AINA ja vaikka rulla roikkuu kaulassa, se palkataan suorapalkalla jokaisella, kunnes unohtaa rullan olemassaolon. Sitten aletaan taas ottamaan ilmaisua...

Liinun kokeet

Huhheijaa mikä v-loppu takana. Perjantaina Raumalla Liinun kanssa yöhakukokeessa, josta kotiuduttiin klo:3 yöllä ja sitten seuraavana aamuna Julian koulutukseen klo:10, jossa meni 8h, sitten su aamulla Ulvilaan tokokokeeseen, kehään klo:9.

Aloitetaan hakukokeesta. Liinulla on siis vahva valeilmaisu ongelma, ja se näkyi! Ilmoittauduin tuomarille "Janika Karenmaa ja Bordercollie narttu Starsky Makes The List ilmoittautuu henkilöetsintään. Koira ilmaisee rullalla ja usein" Vähän se herätti hilpeyttä tuomarissa, mutta totta joka sana :) Liinu oli tehnyt n. 4 pistoa, joista tullut jokaiselta rulla suussa. Päätin sitten jostain syystä hyväksyä viidennen piston koiran tultua vasemmalta rulla suussa. No se oli vale... Sitten jatkettiin rataa ja n.120m kohdalla huusin "täällä", mutta koira viipyi kauan vielä metsässä, joten tiesin sen olevan maalimiehellä. Tästä maalimies ylös, jeij! Jatkoin rataa, koira tulee "enää" vain joka kolmannelta pistolta rulla suussa. Oikealta n.230m kohdalla koira viipyi taas kauan metsässä "täällä"huudon jälkeen ja tästä nousi vasemmalta 300metristä maalimies ylös. Lähetin sitten siitä 230metrin kohdalta oikealle ja koira tulee rulla suussa todella lyhyen ajan kuluttua. Ajattelin, että koska se tulee ilman kutsua pois, se on löytänyt maalimiehen. Lähdettiin näytölle ja n. 20metrissä koira pysähtyy seisomaan ja valehan se oli. tuomari sanoi, että "tuossa on maalimies" ja näytti siitä 5metrin päähän oikealle. Hän oli myös ollut ihan varma että koira tulee maalimieheltä, mutta ei sitten ollut kuitenkaan käynyt siinä. Jouduttiin lopettamaan siis tähän. 2 maalimiestä, 2 valeilmaisua ja 105pistettä. tuomari tykkäsi todella paljon meidän tyylistä ja koira työskenteli rullaa lukuunottamatta täydellisesti. Hienot pistot ja hallinta. Esineistä sitten 2 ylös ja pistreitä 22. Taas kovasti kehuja työskentelystä :) Tottiksessa seuraaminen ihan PASKAA! Jätätti ja henkilöryhmä oli vissiin kamala, siellä jätätti ja ei edes istunut. taas on vissiin vähän kokeilu vaihe päällä... No tottiksesta kuitenkin 83pistettä, ei yhtään liike virhettä, vain seuraaminen huonoa ja hyppynodossa rämpi esteen yli toiseen suuntaan ja kiersi toiseen suuntaa. Eteenmeno täydellinen :)

Sunnuntain tokokokeesta ei ole kauheasti kerrottavaa. Paikalla istuminen 10, paikalla makuu 10, ruutu 0, Zeta 5, seuraamisen kohdalla keskeytin. Ruudussa lähti jonnekin ihan toiselle tötsälle, eikä löytänyt ruutuun no näitä sattuu se on ihan  ok. Mutta Zetassa seuraaminen taas iha PASKAA, ja istumisessa jäi seisomaan. Itse seuraamisessa tehtiin muutaman suoran ja käännöksen verran, koira käveli loppuvaiheessa 2metrin päässä minusta, otin koiran kainaloon, ja sanoin tuomarille kiitos ja vein koiran autoon. Koira autossa vähän aikaa, hihna kaulaan ja parkkiksella "seuraa". Ei ongelmaa!!!!!!!!!!!!!!!!! Se niin tietää, etten voi kokeessa vaatia siltä, voi vidu!

Julia Pitkärannan koulutus

Lauantaina oli Julia Pitkäranta pitämässä meille tottis/tokokoulutusta.

Rossin kanssa halusin käydä läpi merkin opettamisen, jäävät maahan ja seiso, sekä kapulan pitäminen. Merkkiä lähdettiin opettamaan niin, että koira jää odottamaan parin metrin päähän merkistä ja minä sanon "merkki" ja ohjaan namilla koiran seisomaan kohti suoraan minua kohti merkin taakse. Palkkaan siitä ja näytän aina merkkiä hokien "hyvä merkki", "hieno merkki" ja aina namia suuhun :) Siitä vapautus. Toisessa harjoituksessa apuohjaaja pitää koirasta kiinni parin metrin päässä ja minä käyn näyttämässä kädellä paikkaa merkin takana jonne haluan koiran menevän "täällä merkki". Kävelen koiran luo ja sanon taas "merkki". Kun koira juoksee merkin taakse, menen suoristamaan namilla koiran ja sama palkkaus tapa kuin aikaisemmassa. Kolmannessa harjoituksessa Alku on sama kuin toisessa, eli koiraa pidetään kiinni ja minä käyn näyttämässä paikkaa merkin takana, menen koiran luo ja annan käskyn "merkki", kun koira juoksee merkin taakse, pallo lentäämerkistä ohi taaksepäin. Näin saadaan tehtyä myös vauhtia.
Kapulan pitoa tehtiin niin, että laitoin nätisti ja rauhallisesti kapulan Rossin suuhun sanoin "tuo" ja pidin sen leukoja paikoillaan hellästi. Kun ote oli rauhallinen -> kiitos ja nami. Tämä toistettiin ja kapulan pitämisaikaa pidennettiin. Ekassa toistossa pitämis aika oli ehkä 1sek ja siitä sitten eteenpäin. Kun Ross piti jo todella hyvin kapulaa, eikä sen leukoja tarvinnut enää koskea,vaan piti sitä itsenäisesti, odotimme että se tekisi virheen, josta pääsisi sanomaan. Eli odotin, että se alkaisi mälvämään kapulaa ja sanoisin tästä hellästi "ei" ja pitäisin taas leukoja paikoillaan, palkka heti kun leuat pysyy kiinni. Ross ei tätä virhettä tehnyt vaikka odotin aika kauan(ehkä 15sek), joten tästä sitten palkka.
Seisomisessa ja maahnmenossa katsottiin lähinnä, että palkkaan koiran oikeaan suuntaan. seisomisessa koiran taakse ja maahanmenossa "koiran syliin" eli etutassujen väliin. Pallolla palkkaan molemmista. Olen tenyt jääviä vasta itse peruuttaen, joten tehtiin nyt myös valvonnan alaisena niin, että kävelen eteenpäin ja koira tulee vierellä, mutta ei käskyn alla. Tämä meni hyvin.

Liinun kanssa käytiin läpi merkille menon vauhtia, luoksetulon vauhtia ja pysäytyksiä.
Tokon luoksetuloon siis vauhtia ja niin että pystyisin tekemään pysäytyksiä muutenkin kuin kisoissa, ilman että vauhti putoaa kävelemiseen. Tehtiin suoria luoksetuloja, niin että minä en lähde juoksemaan karkuun tai mitään, palkkaan koiran kun tulee eteen istumaan. Liinu on selvästi alkanut vaanimaan, sitä että koska mamma lähtee juoksemaan ja bileet alkaa. Muutamat ekat toistot oli kyllä super hitaita. Ja huomasin myös, että olen selvästi palkannut lelulla luoksetulosta useammin oikealta puolelta, koska Liinu oikein kaarsi sille puolelle. Luoksetulon pysäytyksiä ei voitu ottaa, koska Liillä oli tokokoe seuraavana päivänä, niin ei viitsinyt riskeerata. Saatiin kuitenkin hyviä vinkkejä tähän. Mm, että otetaan yksi pysätys vaan kerrallaa, koira palkataan pysäytyskohtaan, takapalkalle tai ohjaajan luo, mutta kaava täytyy muuttaa, niin että koira ei ikinä tiedä mistä palkka tulee ja ei näin voi ennakoida.
Merkkiä tehtiin niin, että lähetin koiran kiertämään ja vähän ennen  merkkiä pallolenskikin koiran ohi reilusti ohi merkin. Näin saadaan se menemään loppuun asti vauhdilla ja se ei taas voi arvailla palkkausta tai pysäytystä. Toisessa harjoituksessa oli kaksi merkkiä. Toinen suoraan minun edessä niin kuin normaalisti ja toinen yhtä kaukana, samassa linjassa, mutta minun takana. Lähetin kiertämään ekan merkin, koira tuli sieltä minua kohti merkin kierrettyään, käännyin ja lähetinkin toisen merkin kiertoon, ja sieltä vielä taas toiselle merkille, jonne heitin pallon merkin taakse. Tässä taas ajatuksena rikkoa kaavaa koira ppästä ja saada vauhtia lisää.

Suosittelen kyllä kaikille Julian koulutuksta, hänellä oli jokaiselle jotain ja hänen ulosantinsa on loistava. Hän selittää asiat niin, että jokainen ymmärtää.

Rossin kepit

Tänään aamulla päästiin siihen vaiheeseen, että Ross pujottelee 4 suoraa keppiä. Vähän vauhti hidastui, kun laitoin kepit suoraan, mutta koirasta oikein näkee kuinka se ajattelee :D

1. heinäkuuta 2011

Taas laahaa päivitykset perässä :)

Tottikset on jatkuneet aika pitkälti samallalailla, Rossin viettiä nostaen ja tekniikkaa tehden. Liinulle tokoliikkeitä. Tänään aamulla kävin ottamassa Liinulle noudot kisanomaisesti ja eteenmenon, meillä on illalla hakukoe omalla kentällä. Samall kävin ottamassa kisaesineruudun, joka meni oikein hyvin. Ross haki myös yhden esineen. Kävimme hihnassa hakemassa hajun esineestä (50metrissä) ja palattiin takaisin lähetys linjalle, suora pisto ja esine ylös :) Liinulla on muutaman kerran otettu aika vaikeita esineruutuja, mutta tämän tyttö kyllä osaa.

Jälkeä olen tehnyt jonkin verran. Liinulle 2 jälkeä, toinen 200m suora kepeistä ylös 4/6. Oli vieraat kepit ja se näköjään vaikutti noinkin paljon. Saisi vain useammin kavereita lähtemään jäljelle, niin saisi vieraita keppejä ja jälkiä. Toinen jälki 120m suora kepeistä ylös 4/5. Olen nyt krepannut jäljen itselleni hyvin, jotta tiedän koska Liinu on jäljellä ja koska ei. Moitin sitä jos se on pois jäljeltä ja silloin se hakutuu itse takaisin jäljelle. Jo muutaman tälläisen jäljen jälkeen, koira jäljestää paremmin nenä maassa, eikä haahuile koko ajan siksakkia. Rossille pellolla 2 jälkeä. Molemmat alkanut kolmiosta ja jatkunut eteenpäin n.10m. Joka askeleella nyt 2 pikkunamia, kantapäässä ja varpaidenkohdalla. Jatkumo on nyt niin hyvä, että rynniminen on jäänyt pois, koira on paljon maltillisempi. Ei nosta nenää enää ollenkaan ylös! Kiitokset vaan Anskulle meidän koutsaamisesta!

Sitten hakua, josta itsellä on jotenkin motivaatio hukassa, kun koirat polkee paikallaan... Liinun kanssa otettu muutamat haukkureenit, mutta ei siitä kyllä haukkuvaa saa millään. Haukkuu korkeintaan 10 haukkua ja lähtee maalimieheltä pois. Joten takaisin rullaan. siinä sitten ratkotaankin varmaan seuraava vuosi valeilmaisuongelmaa... No tänään kuitenkin kisaamaan haussa, olin ilmoittanut Liin jo ennen ongelmaa. Pistot sen sijaan on nyt Liinulle enemmän kuin kunnossa. Viime treenissä tein sille 200m 2 maalimiestä, pistoja tuli n.14 joista jokainen oli kuin suoraan oppikisrjasta!! Rossikka polkee nyt pahasti paikoillaan, eikä vika ole missään muussa kuin minussa. Risteilyä tehtiin, mutta en tajunnut alkaa peittämään maalimiehiä ajoissa ja nyt minulla on täysin silmillään etsivä koira. Juoksee syvälle, jos ei heti näe jotain juoksee viivana takaisin minun luo. Ei siis jää etsimään maalimiestä. Nyt on sitten muutama treeni otettu äänillä ja nenä on auennut hiukan, luulen että siirrytään tästä hajun hakuun. Ja maalimiehet ovat aina ihan täysin peitettyjä!

Agia ei olla otettu kuin Rossin kanssa 2x2 keppitreeniä. Nyt on 2 keppiparia, jotka ovat asennossa klo: 1 ja 7. Eli lähellä ollaan suoria keppejä :)

22. kesäkuuta 2011

Tiistai tottis ja aksa

Vain Ross-Poika mukana. Ansku apuohjaajana, Ross valjaissa ja liinan päässä. Seuraamista: Ross sai saalistaa nakkia liinan päässä, saamatta sitä, kun vire nousi korkealle, käsky "seuraa" ja Ansku vapautti liinan. Viisi tälläistä lyhyttä imuttamispätkää, todella hyvässä vireessä! Samaa, mutta lelulla ja luoksetulon eteenistumista. Ross saalisti lelua -> käsky "tänne" ja ohjasin lelulla koiran eteeni. Tosi hyvä vauhti ja nopea istuminen. Sitten vaan saalisleikkejä kahdella lelulla ja koira autoon.
Toisessa pätkässä 4 komlmionoutoa. Ross taas liinan perässä, heitin kapulan vinoon, juoksin itse suoraan koirasta pois päin hihkuen ja huutaen. Sitten käsky "tuo" ja Ansku lähti ohjaamaan Rossia kapulalle, ekassa yritti rynnätä suoraan minun luo. Ekassa ja tokassa hyppäsi vauhdilla kapulan päälle ja otti sitten vasta. Tämä jäi pois kolmannella ja neljännellä, joissa juoksi kapulalle, nosti vauhdeissa kapulan. Palautus jokaisessa loistavasti käteen, pudottelu jäi siis pois tällä.

Agissa otettiin suora pätkä jossa hyppy, hyppy, hyppy, putki, hyppy. Vein lelun suoran päähän, menin koiran viereen ja lähetin vain eteen. Putki piti välissä käskyttää erikseen. Sitten mutkaputki jonka edessä hyppy, harjoituksen kohteena sivuirtoaminen. Lähetin putkeen, juoksin itse oikealle ja lähetin koiran putken jälkeen vasemmalle hyppyyn, jonka takana lelupalkka. Kolme toistoa, joista kaikki täydellisiä :) Sitten hypyt oli näin > | _ _ . (koira on > ja itse seisoin pisteen kohdalla). Siitä ohjaus suoran esteen yli ja siitä vasemmalle, jonka takana palkka. Seuraavalla suoran esteen yli, siitä vasenhyppy ja viimeinen hyppy takaa suoraa minua kohti. Aika hyvin poika pelittää ja lukee kroppaa :)
Kentällä keppitreeniä, 2x2 tekniikalla ekaa väliä. Paikan vaihto ei vaikuttanut koiraan mitenkään, hakeutui koko ajan keppien välistä omatoimisesti, oikein hyvin. Tänään aamulla sitten omalla pihalla siirsin ekan keppivälin vinoon (kello 2 ja 8), siinäkään ei ongelmaa, hakee jo vaikeista kulmista oikeaan väliin. seuraavalla treenillä otetaan jo 2 keppiväliä mukaan.

21. kesäkuuta 2011

Agility

Liinu on aksannut medi hypyillä rataa kerran mun kanssa, hyppäsi hienosti ja rimoja ei pudonnut lainkaan. Taas vähän hanskaamis ongelmaa, mutta sehän on vaan mukavaa vaihtelua tottiksen nöyryydelle :) Nooran kanssa Liinu meni yhden radan epiksissä mineillä, ei rimoja alas, yhden hyppäsi vähän turhan liian aikaisin. Hannan kanssa Liinu meni myös yhden miniradan ja sieltä vain muurin palikat alas, jonka hyppäsi liian aikaisin.

Ross on tehnyt etenemisiä, irtoamisia, pakkovalssia, takaakieroja, takaaleikkausta, saksalaista, niistosokkaria ja kontakteja kentällä isojen koirien treeneissä :) Kotona ollaan aloitettu pujoittelua Susan Garretin 2x2- menetelmällä. Ollaan treenattu omalla pihalla 3x2min sessiota ja koira menee ekat kepit jo aika kaukana minusta ja hienosti tarjooa toivottua käytöstä, seuraavaksi siirretään kepit vinoonkulmaan "palkkauslinjasta".

Jälkeä

Liinu on tehnyt 3 vaativampaa jälkeä nyt. Kreppaan jäljet itselleni tarkasti, kosak Liinu lopettaa jäljestämisen vaikka olisi jäljellä. Esittää vaan hukanneensa jäljen ja seisoo tyhmän näköisenä paikallaan. tiukan kehoituksen jälkeen jatkaa taas hommia, mutta kokeilee taas rajojaan kovasti. Namit ollut liian kauan jäljellä ja nyt jäljestäminen ilman nameja ei olekaan niin kivaa. Eka jälki 400m kepeistä ylös 6/6, toinen jälki 500m kepeistä ylös 6/6, kolmas jälki 200m kepeistä ylös 6/6. Kepit kyllä nousee, mutta itse jäljestäminen on aika ilmavainuista ja katkonaista.

Ross on tehnyt 2 jälkeä. Ensin makkararuudut, joista siirrytty kolmioon, josta lähtee askeleita. Ruudun ja kolmion tekee hyvin, mutta askeleilla alkaa rynnimään eteen kuin hullu ja nostaa ilmavainulle. Olen sitten vaan ottanut tiukemmin liinaan ja nyt tästä eteenpäin pienennän askeleilla namien väliä, josko sen nenän ei tarvitsisi nousta ylös.

Tokoa ja tottista

Liinun kanssa ollaan vaan tokoiltu kokeita silmällä pitäen ja yksi loistava 2-tulos haettiinkin Vaasasta pisteillä 253. Tokokokeita olisi tiedossa tälle kesälle vielä n.6, joten luulisi jo niiden kanhden 1-tuloksen sieltä tulevan... Koira on ihan hyvässä tikissä kuitenkin :)

Natiainen on tehnyt nyt oikeastaan vireen nostatusta saalisleikeillä. Seuraamista imuttamalla, kapulan pitoa, istumista peruuttaen, maahanmenoja hissitekniikalla yms yms tekniikka harjoituksia.

Hakua

Hakuleirillä otettiin 4 treeniä/koira viikonlopun aikana. Kouluttajana Sari Kärnä :) Liinu meni ihan hyvin siellä, kauheesti ei tarvinnut pistoihin puuttua, mutta ilmasu vaihdettiin hakuuvaksi. Rossille vaan risteilytreeniä, eka treeni ihan penkin alle kun tuli epäonnistumisia, sitten loput treenit toinen toistaan paremmin.

Täällä kotona ollaan sitten otettu Liinulle muutamaa maalimiestä motivaation nostatukseen ja samalla haukutukseen. Mennyt oikein hyvin. Rossin kanssa oikeastaan siirrytään risteilystä pois, koska etsii silmillään ihan koko ajan, eikä edes tajua vauhdissa aukaista nokkaansa. Tekee tikkupistoja, jos ei ihan heti maalimies osu silmään, niin tulee pois.

2. kesäkuuta 2011

Hakua ja vähän lisää hakua :)

Ja vähän tottista ja esineitäkin...

Liinun hakuilut:
Viime viikon torstaina 10pistoa 200m radalla. 3 maalimieastä ja koira irtorullalla. Treeni meni tosi hyvin, ylilähetyksistä on tullut oiva keino nostaa koiran viretasoa (tosin väillä nousee jopa niin, että haukahtaa). Pientä hallintaongelmaa, en meinannut saada tyhjältä pois, mutta se oli vain hauskaa, kun sellaista tuo koira ei kauhean usein tee :D Sunnuntaina omalla kisaradalla 300m rata, kolme maalimieastä, koira taas irtorullalla. Kaksi kertaa lähetin uudestaan, koska pisto ei ollut tarpeeksi syvä, mutta muuten koira pelitti oikeinkin hyvin. Maanantaina olin Turussa vierailemassa hakutreeneissä. Siellä tein ehkä pienen virheen ja otin Liinulle 200m radan, jossa 3 maalimieastä, koira irtorullalla. Olisi pitänyt ottaa välillä jotain helpompaa ja hauskempaa. Koira ei uponnut 50metriin suoraan kertaakaan, aina kaarsi jostain, vauhtia ei ollut lainkaan... KAikki maalimiehet se nosti, tiputti irtorullankin kerran(?!?!??) yms yms, jäi tosi huono fiilis. Tosin porukka siellä oli aivan ihanaa ja sain uusia vinkkejä :) Tänään sitten mentiin omalla porukalla Harjavaltaan, Liinu rakastaa sitä metsää! Oikeaan etukulmaan maalimies valmiiksi, irtorullalla. Sitten toinen etukulma tyhjä -> KAUNIS pisto, siitä ylilähetys toiselle puolelle, joka sekin tyhjä ja taas erittäin hieno pisto, tästä lelupalkka keskilinjalla. Sitten vasemmalle, jossa maalimies, koira irtorullalla. Liinussa taas vauhtia ja intoa kuin pienessä kylässä :) Oikein hyvä!

Rossin hakuilut:
Viime torstaina 6 maalimiestä tuulitreeninä, nenukka toimi oikein hyvin! Sai heti keskilinjalta hajut ja painoi suoraan maalimiehelle, joka oli noin 20metrissä. Sunnuntaina 5 maalimiestä taas tuulitreeninä, nyt nenukka ei ollut ihan niin auki, tai oikeastaan tuuli vähemmän. Kaikki kuitenkin löytyi, väillä maisteltiin kyllä siskoplikan pissaakin ;) Turussa maanantaina risteilyä. Olisko tehty 10-12 pistoa maalimiehet n.20-30metrissä. Vauhtia rossimaisen paljon, eli eipä siinä paljon jarrutella! Ylilähetykset haki nyt jokaisen minun vierestä, muutama palkkaus/hallinta treeni teki siis tehtävänsä. Tänään Harjavallassa 100m rata, 8 pistoa, maalimiehet 50metrissä! Aivan huikeeta!!! Maalimiehet meni ensiksi 50metriin mielikuvana ja siirtyivät siellä aina seuraavalle pistolle. Ross haki ylityskohdat todella hyvin mun läheltä ja painoi suoraan 50metriin! Käytti oikeesti nenäänsäkin samalla, vitsi on mulla aika magee 6kuukautinen pieni mies :D

Esineet: Rossilla edelleen vaikeuksia mennä 50metriin. Tiina vei esineitä (niin että Ross näki) 10kpl 50metriin, että jos koira sinne menee, niin kyllä ainakin jonkun löytää heti. Mutta ei... Ei silti mennyt tarpeeksi syvälle. Sitten kävin Rossin kanssa hihnassa katsomassa, että täällä niitä on ja takaisin lähetylinjalle lähettämään. Sitten se nosti sieltä 50m yhden, tästä palkka ja autoon :) Liinulla nostatin sitten 5 esinettä sieltä 50metristä, tytsä toimi ihan ok, saisi olla määrätietoisempi.

Tottikset etenevät hyvin molemmilla ja tokoili jopa Jesperinkin kanssa :) Seuraamista ja liikkeestä seisomista jokaisella...

28. toukokuuta 2011

Liinu ja Liinun hyppy

Tänään oman seuran agikisoissa ollessani töissä, moni seurakaveri tuli kysymään Liinun hypyn tilanteesta. Kovasti töitä tehdään, ja eteenpäin on menty :) Alla video tämänpäivän treenistä. Ekoissa pätkissä (3kpl) rima on 70cm ja ohjaan hyppyä edestä, takaa ja sivulta. Vaikeammassa treenissä, missä putki on hyppyä ennen, rima on 50cm korkea. Putki-hyppy yhdistelmä on Liinulle erityisen vaikea, tuppaa aina ponnistamaan aivan liian aikaisin. Tässä näkee, että ehkä toivoa vielä on kun malttaa opettaa ponnistuspaikkaa kunnolla. Mutta aivan upealta näyttä tytön hyppytekniikka, kyllä me vielä täältä ehkä tullaan!

25. toukokuuta 2011

Tampereella

Kävin Tampereella Sarin hellässä hoivassa hakemassa hakuiluun vinkki-päivitystä :) Liinulle 150metrin rata vaikeassa maastossa (yhtään ei nähnyt missä koira menee), 3 maalimiestä. Ekaan etukulmaan lähetys kiintorullalla (sen piti nostaa maalimies heti siitä), koira tulee ekalta pistolta tyhjältä pois ok, lähetin uudestaan ja tulee rulla suussa ja vie näytölle jonnekin ihan hukkaan. PRKL! No kolmannella lähetyksellä, nosti oikeasti sen maalimiehen ja loppurata mentiin irtorullalla. Koira teki muuten hyvää työtä, hyviä pistoja (mitä nyt näki) ja ilmasut todella hyviä. Ohjaaja sai neuvoksi vähän kattella tarkemmin mistä sitä koiraa lähettelee :)
Rossille 6 tuulitreeniä, joista ekat 2 meni täysin haahuiluksi ja sitten vasta tajusi, että Tampereen metsässäkin voi käyttää nenää :) Lisää siis tuulitreeniä vielä risteilyn ohella.

Sarin kanssa vielä tottisteltiin illan päätteksi. Olin ihan kateudesta vihreä, kun Sari teki Kurtin kanssa tottista, siis vau :) En ole vähään aikaan nähnyt niin hienoja jääviä kellään!!! Ja kaikki muutkin, noudot, seuraaminen, eteenmeno........ Sitten vaan äkkiä kysymään miten saan ne Rossillekin opetettua tuollaisiksi :) Saatiinkin ihan sikana uusia neuvoja, ja heti tänään menen Rossin kanssa kentälle niitä tekemään. Tehtiin me jo eilenkin Sarin silmän alla alkuun, että en mokaa. Tuntui tosi hyvälle pentunen uusien juttujen kanssa! Muutama juttu palkkauksestakin tuli, kerrankin joku katsoo perään ja kommentoi :)

23. toukokuuta 2011

Jälkeä

Tänään tein Liinulle 400metrin jäljen. Jäljesti ihan ok, saisi olla vähän tarkempi, mutta vauhti on nyt rauhallinen. Nosti 8/8 keppiä, mutta hukkasi jäljen kulmassa ja kerran muuten. Löysi kuitenkin tiensä takaisin :)
Rossille tein nyt ennen Liinun jäljen ajamista  kolmion, josta lähti 2m suora jälki. Kovasti lähti rynnimään eteenpäin. Toinen sitten taas Liinun jäljestämisen jälkeen ja nyt oli jo vähän rauhallisempi meininki. Täytyy nyt alussa vaatia jäljestämään askel askeleelta, koska selvästi on taipumusta vaan rynnätä eteenpäin ja sitten palata takaisin jälkeä pitkin.

reeniä, reeniä :)

Yhden esineruudun olen viikon aikana tehnyt. Tallasin 15x50 ruudun. Liinulle kolme esinettä: molempiin takanurkkiin ja keskelle eteen. Kaikki nousi hyvin. Esineruutu olisi kisavalmis Liinulla :) Rossille vein kaksi esinettä kerralla, niin että se näki viennin. Haki hyvin etuesineen, toinen oli takarajalla, sinne meni vasta kolmannella lähetyksellä. hyvin se silti joka kerta lähtee tekemään hommia, vaikka uusinta lähetyksiä tulisikin. Sillä on jo selvästi kuva, mitä sinne lähdetään tekemään. Rossilla on aivan loistava esineen nosto nopeus, se ei paljon mieti mikä esine se on, vaan hajun saatuaan, ryntää esineelle ja vauhdista nappaa suuhunsa ja tuo heti mulle.

Perjantaina hakuilua. Tallattiin 70x200 rata. Liinulle 12 pistoa, ilman rullaa ja risteilynä läpi. Eli lähetin Liinun maalimiehelle, maalimies palkkasi ja kuljetti eteenpäin, minä huusin koiran pois ja ylilähetyksellä seuraavalle. Koiran kunto on hyvä ja motivaatio kohdillaan, jäi ihan super fiilis :) Rossille risteilyä ja jokin herne sielläkin on kolahtanut paikoilleen. Nyt otettiin perus risteilyä, maalimiehet noin 20-30metrissä. Vaadin koiran pysähtymään joka kerta minun luona, yhden nakin palan verran, ettei se mene yli itsekseen monen metrin päästä minusta. Hallinnassa olikin aikamoisia ongelmia ;) Sain sen kuitenkin loppujen lopuksi aina pysähtymään, ja siitä sai palkan jälkeen jatkaa matkaa heti seuraavalle maalimiehelle. Nyt pistot oli suorat ja tiesi mitä oli tekemässä.
Sunnuntain hakuilua. Tallattiin 50x200 rata. Liinulle sama treeni, yksi pisto vähemmän. Sekä kallion ylitykseen pakeneva apu noin 40metristä, koska on tupannut siellä vähän oikaisemaan. Hyvä treeni taas. Rossille risteilyä. Jos tuli hyvin minun kautta, sai mennä suoraan yli, jos lähti kaartamaan kaukaa, kutsuin luokse ja palkkasin, siitä sai taas jatkaa seuraavalle maalimiehelle. Rossin ei selvästi enää tarvitse nähdä maalimiestä upotakseen syvemmälle metsään :) Lähtee käskystä ja avaa nenun heti!

Jälkeä keskiviikkona: Liinulle 200metrin jälki ilman nameja ja keppejä. Jäljesti noin 70m ja päätti lopettaa siihen...Sen jälkeen 3 hajuerottelu janaa, ensimmäisellä oli edelleen sitä mieltä ettei hänen tarvi tehdä töitä, kun on juoksut ja kaikkea. Siirryin toiselle ja kerroin koiralle, että sinähän teet hommat ja sitten muitta mutkitta teki 2 janaa aivan loistavasti :) Koittaa huijata, huhhuh... Rossille ruutu ennen Liinun jälkiä ja ruutu Liinun jäkien jälkeen. Pikku-poika pysyy ruudussa edelleen moitteettomasti :)
Jälkeä perjantaina. Liinulle 300m jälki, jonka merkkasin itselleni, ettei käy niinkuin viimeksi. Jäljesti tosi hyvin loppuun asti, jeij! Rossille taas ruutu ennen Liinua ja ruutu Liinun jälkeen. Nyt voisi kyllä jo alkaa harkitsemaan kolmion tekemistä ja siitä jäljen aloittamista, koska ruudussa ei ole mitään ongelmaa.

Tottista ja agilityä tietysti kaiken sivussa, edetään tasasen tappavaan tahtiin :) Agista täytyy mainita Rossin nenäkosketuksen edistys. Nyt tarjoaa jo itse ja jättää nenän maahan jo pitkiksi ajoiksi. Niinkuin Elina Jänesniemi epäili, Rossista taitaa tulla sellanen nenäkoskettelija, että pitää pään maassa koko ajan eikä töki maata.

17. toukokuuta 2011

Ailahteleva Liinu

No niin, nyt on haustakin taas huonoa kerrottavaa! Muutaman super-treenin jälkeen Liinu aloitti juoksut, jonka mukana palasi valeilmaisut. 200metrin radalla 6 maalimiestä, 3 tyhjää ja 3 valetta. Voihan kakka sentään ;) No, laitan ne nyt juoksujen piikkiin (se tuntuu mukavalta), ja koitetaan seuraavaksi uudestaan. Rossilla on otettu metsässä risteilyä, tuntuu olevan pikkupoikakin vähän sekaisin, varsinkin ilman suunnista :))) Lähtee maalimieheltä ihan jonnekin väärään suuntaan. Onneksi ensi tiistaina päästään Sarin treeniin Tampereelle, josko sieltä saisi taas hyviä neuvoja :)

Liinu tosiaan aloitti juoksut 7.5, joten tottista ollaan otettu vaan omalla pihalla. Toimii tosi hyvin. Ross osaa kaikista PK-liikkeistä jo jotain, tosi hyvällä mallilla pentunen. Repii lelustakin päivä päivältä paremmin!

Liinulle tein hajuerottelua jäljen janalla, uusimmassa Canis-lehdessä oli tästä juttua. Tein yhteen treeniin 4 janaa ja niistä 50% Liinu otti takajäljen, eli PALJON saa vielä treenata :) Otettiin kunnon rauhoittumiset ennen jälkeä, ja koira toimi itse jäljellä huomattavasti paremmin. Namit jätettiin kokonaan pois ja rauhoittuminen sai paremmin nenän maahan kuin yksikään nami. Ross tekee edelleen pellolla makkararuutuja.

Esineruutua olen ottanut molemmilla jonkun verran, Ross on ihan täpinöissään tästä hommasta :) Hakee hienosti jo 40metristä. Tosin sille vielä näytetään, esineen vienti.

Liinulle olen aloittanut tarkkuusetsinnän opettamisen, EK-kisoja ajatellen. Tässä nyt ei kauheasti oepeteltavaa ole, Liinu kun ottaa aina suuhun jos jotain löytää, ja etsimisen se jo osaakin :) Pudotetun esineen etsintä aloitetaan tällä viikolla.

Agissa Ross kehittyy huimasti, kurssista on enää kaksi kertaa jäljellä :( Tehtiin meidän omalle pihalle yksi hyppyeste ja sitten on sellanen ikean putki. Saadaan tehdä kotiläksyt kurssilta aamuruualla omalla pihalla. Liinun kasnssa olen ottanut yksittäistä hyppyä, jossa namikippo palkkana. Olen tehnyt tätä jo yli viikon, melkein joka päivä... Teen hyppyä vastaanottamalla, lähettämällä, kuljettamalla, suuressa häiriössä yms yms. Aloitan aina medi-korkeudesta, tänään käytiin jo 60cm:ssä ja palataan takaisin alas. Hyvältä näyttää :) Lisättiin putkikin ennen hyppyä tänään ja ponnistuspaikka oli silti tosi hyvä!

5. toukokuuta 2011

Hakua

Tänään oli taas kerran hienot treenit :) Molemmille koirille esineitä ja hakua.
Liinulle kolme esinettä 30x50 alueelle, kaikki 50metriin. Koira pinkoi minkä jaloistaan pääsi ja esineet tuli ripeästi minulle, loistavaa :) Tiina vei Rossille ensin ekan esineen noin 10metriin, hyvä haku ja palautus, sitten sama toiselle esineelle ja hyvin meni. Nyt on tirrinkäisen eka esineruutu treeni tehty ja olen kyllä taas tyytyväinen.
Haussa Liinulle 200metrin rata, 6 maalimiestä ja 3 tyhjää. Vauhtia taas hurjasti, ilmasu ja pistot oikein kauniita, kyllä tänään on hyvä päivä taas olla harrastuskoiran omistaja :D Rossille tehtiin ekat risteilyt metsässä ja taas toistan itseäni, hyvinhän sekin pelitti. Matkaa varmaan 30metriä suuntaansa ja poika painoi menemään, haki hyvin aina ylityslinjan minun kautta.

Päivitystä :)

Hups, "vähän" on päivitykset jääneet...

Treenattu on, parin viikon taukokin kerkesi olemaan, kun allekirjoittanut sairasti oikein perusteellisesti.

Jälkeä olen tehnyt Rossille pellolla 3 makkararuudun verran. Liinulle 4 jälkeä, joista 3 meni loistavasti :) Keppi-ilmaisu on todella hyvä, janaa pitää ehkä vähän treenata eikä vaan lähettää koiraa, sekä hakea oikea mielentila jäljelle. Nyt Liinu käy turhan kuumana jäljestämiseen, joten lenkkiä ennen jälkeä ja rauhottumista ennen lähettämistä. Alan nyt myös treenaamaan hajuerottelua, että koira oppisi erottamaan paremmin jäljen ja takajäljen.

Haussa Rossille on tehty 2 tuulitreeniä. Ihan ekalla maalimiehellä nenä ei ollut auki sitten yhtään. Seisoi vaan maastoutuneen maalimehen vieressä ja katsoi minua, sitten törmäsi maalimieheen ja tajusi että siinä on joku. Tästä eteenpäin on mennyt jo paljon paremmin ja se nenäkin löytynyt. Odotan innolla, että saan siirtää risteilyn metsään. Liinu on ollut kerran hakumetsässä, sille otettiin 8 pistoa, joissa jokaisella maalimies. Liinu oli kiintorulalla. Tämä treeni meni kyllä loistavasti, vauhtia oli tosi hyvin, nenä toimi loistavasti ja ilmaisussa ei mitään moitittavaa! Nyt sitten siirrytään taas siihen 300metrin rataan....

Tottista otettu aika paljon. Ross seuraa jo muutaman askeleen, tekee kokonaista luoksetuloa, jäävät alkaa olemaan siinä vaiheessa, että avut jätetään pian pois, paikallamakuu ja istuminen on kuosissa yms yms... Hyvällä mallilla pentunen :) Liinulla ollaan tehty PK-tottis kaaviota, niin että ekaksi otettu ilmoittautuminen tai paikkamakuu. Tästä suoritukseen virittelyn kautta. Liinu haukkuu jo todella hyvin ja nousee siitä, vietti kestää hyvin koko kaavion. Laukauksia otettu myös molemmille, kumpikaan ei korvaansa heilauta moiselle :)

Liinun kanssa on nyt otettu Vappu Alatalon ohjeiden mukaan hyppytekniikkatreeniä. Tämä agilityä ja PK-metristä varten. Josko saisin sille hinkattua sen oikean ponnistuspaikan kuntoon. Olisi kivempi mennä PK-kokeeseenkin kun koira tekisi hyppynoudon. Vaikka eipä se tottis ole koskaan jäänyt alle 70pisteen vaikka hyppyä ei ollakaan suoritettu...

Agissa Liinulla siis hyppytekniikkaa ja Rossille samalla. Liinulle olen myös tehnyt rataa ilman minkäänlaisia hyppyjä, rimat olleet maassa. Onhan se ohjauksellisesti ja nopeudestaan aivan loistava agikoira, mutta ne hypyt :( Rossin kanssa olen Elina  Jänesniemen pentuagikurssilla. Olen erittäin tyytyväinen kurssiin, vaikka vasta 2 kertaa takana. Viimeksi Ross teki jo 6 esteen rataa, jossa oli takaakiertoja ja valsseja :) Todella vauhdikas tapaus!

Paimentamassakin käytiin. Järjestin paimennuspäivän kasvateille Swedun paimennuskoulussa, jonne mahtui mukaan sitten muutama muukin BC. Liinu oli todella hyvä, kouluttaja vaan sanoi, että meillä on hallintaongelma lampailla :) Aijaa! Liinu on niin vietissä, että sulkee korvat kyllä aika lujasti! Mutta kyllä jo kuljetukset hakukaaret yms sujuu oikein hyvin. Tarttis treenata useammin, niin saisi sen perusradan suoritettua joskus. Ross on äitinsä poika tässä lajissa. Syttyi heti ekalla kerralla ja neljännellä/viimeisellä vedolla osoitti jo todellaista paimennusta. Saatiin kehuja kovasti :) Paimennuksesta lisää kuvia.

7. huhtikuuta 2011

Video Rossista

Tässä video Rossin höntsäilystä tiistailta. Olen jo onnistunut mokaamaan sivulletulopaikan, ja se täytyy ottaa uusiksi. Tulle 98% sivulle ensiksi vinoon ja korjaa toisella käskyllä. Jospa saataisiin se nyt heti takaisin siihen ensimmäisestä käskystä onnistumiseen :) Seuraamista se tekee jo 1-2 askelta hyvässä paikassa, kontakti vaan vielä paremmaksi, mutta uskon että se tulee varmuuden myötä.

24. maaliskuuta 2011

Videoita

Tässä muutama video Liinun tiistain treenistä.

Ruutu alkaa olemaan ihan hyvä. Vähän yritti kuikuilla ruudun taakse, jos se palkka siellä olisi kuitenkin. Hinkataan vielä tuo loppu seuraaminen kuntoon ja sitten ole tyytyväinen :)

Ohjattunouto on edistynyt ihan super paljon. Itse noutamisessa ei ole ollut ongelmaa, vaan siinä kapuloiden kyttäämisessä ja silloin on jättänyt aina merkin suorittaminen välistä. Edelleen kyllä 90% ohjatun treenissä koostuu siitä, että liikuri nostaa kapulat ja koira kiertää vain merkin ja saa tästä palkan.

PK-luoksetulo, ihan ok vauhti, eteentulosta palkka.

Nouto on hyvä, mutta perusasento jää tässä ja muissakin edestä siirtymisistä helposti vajaaksi. Tämä täytyy treenata kuntoon, ettei tarvitse antaa vartaloapua.

Kaukokäskyt ovat hyvällä mallilla. Se liikkuu sen 10cm eteenpäin, mutta ainakin suorittaa joka vaihdon.

22. maaliskuuta 2011

Nikonin objektiiveja tarjolla :)

Olen myymässä kahta Nikonin objektiiviani, koska sain joululahjaksi isomman.

Eli 18-55mm f/3.5-5.6G AF-S VR DX NIKKOR. Hp: 150€

Ja 55-200mm f/4-5.6 AF-S VR DX NIKKOR. Hp: 200€

Jos kiinnostaa, ota yhteyttä karenmaa@gmail.com

Treenailua

Tokossa ollaan Liinun kanssa treenattu antaumuksella ruutua, ohjattua, seuraamista ja kaukoja. Ne liikkeet alkavatkin olemaan kunnossa. Tarkoitus olisi ottaa videolle tämän hetken tilannetta, joten niitä linkittelen varmaan sitten tännekin...
Ross on tehnyt vähän kaikkea eteenmenosta merkin opetteluun :) Sivulle poika tulee jo ihan pienen pienellä käsi avulla. Liikkeestä seisomisen käsky vaihdettiin käskyyn "täp", koska näyttelyissä käytämme käskyä "seiso".

Haussa Liinu on pitänyt hauskaa suora pakkalla ja risteilyllä, sekä välillä otettu rullan kanssa ja palkkaamattomia. Laidasta laitaan, jotta saadaan mielenkiinto pysymään yllä, kunnes päästään tosi hommiin metsään :)
Ross on edennyt haussa hirmuisesti. Risteily menee aukealla jo täys pitkää pistoa ja käskytys otettu mukaan. Eli käsky "etsi" kun ylittää keskilinjan. Seuraava vaihe olisi päästä ottamaan tuulitreeniä, mutta siinä saattaa vielä kestää hetki...

Agilityä olen ottanut vain Jesperin ja Liinun kanssa nyt. Ross pääsee taas 30.3 Porin halliin aksaamaan! Jesperillä vaan ylläpitotreeniä, se on niin varma suorittaja, mikäli tämä ohjaaja vaan tekee oikein. Liinun kanssa on koitettu treenata pois sitä, että se kilpailee minun kanssani, eikä näin ollen keskity esim hyppäämiseen. Olen ottanut vain jotain muutaman esteen suoraa, laittanut Liinulle namipalkan johonkin väliin ja sen on pitänyt jäädä sitä syömään vaikka minä kirmaan pois päin. Tai sitten heitän lelun ihan toiseen suuntaan, minne itse jatkan matkaa. Toivottavasti tämä auttaisi...

8. maaliskuuta 2011

Maanantai tokoilu

Treeneissä kavereiden kanssa juoruaminen tuntui maanantaina houkuttelevammalta vaihtoehdolta, kuin koirien treenaaminen. Eli motivaatio oli hukassa, tai sitten mulla on vaan niin ihania treenikamuja :)

Liinulla otetiin liinassa seuraamista. Karo toimi häiriönä, heitteli leluja, käveli melkein päin, kaatui meidän eteen yms ja Heidi oli apparina takana ja sanoi, koska koira on hyvä ja koska ei. Edistämistä ei ainakaan ilmennyt sitten senttiäkään, ennemmin jätätti jossain kahtia. Katsekontakti oli hyvä ja tippui vaan muutaman kerran isosta häiriöstä.
Sitten paikalla istumista alokasryhmän keskellä. Menin piiloon ja Karo tarkkaili koiraa. Kerran oli alkanut haistelemaan maata, mutta Karo oli tästä tuhahtanut Liinulle ja asia oli korjaantunut. Taaskaan en siis saanut sitä tekemään treeneissä väärin ja menemään maahan, ei ollut tarpeeksi tylsää kun alokasryhmä pyöri ympärillä.

Rossilla tehtiin sivulle tuloja, eteen istumisia ja leikkiä toisten koirien häiriköidessä. Muutaman kerran pöhähti, kun Belgi Rico haukkui, mutta keskittyminen oli silti loistavaa. Hengailtiin siinä vielä katselemassa kun muut treenaa. Leikitettiin Rossia myös Karon kanssa. Karo piti Rossia hihnassa, minä heiluin patukan kanssa, ja kun pentu kovin tavoitteli patukkaa, se päästettiin siihen kiinni. Karo pyöräytti Rossin hihnassa itsensä ympäri ja pentu tuli tarjoamaan patukkaa takaisin minulle. Ross repi patukasta ja Karo antoi "painetta" hihnasta, ettei korjaisi otetaan koko ajan, vaan siitä tulisi syvempi ja rauhallisempi. Toimi hyvin :)

Jesperillä seuraamista, joka ihan ok taas pienen muistutuksen jälkeen. Luoksetulossa ekassa toistossa ei pysähtynyt käskystä, mutta toisella kertaa meni hyvin. Palkka tästä taakse. Liikkeestä seisomisessa hiipaili perässäni jonkin matkaa. Tähän sitten käsky ja pakote hihnasta, nyt pysähtyi hyvin ja muisti että eipä sieltä tullakaan mukaan. Koiran taakse kävelemistä täytyy vielä harjoitela, lähtee kääntymään helposti minua kohti.

7. maaliskuuta 2011

Tokoa

Tokoiltu ollaan kovasti nyt, koska Heidin kanssa saimme päähänpiston lähteä 2viikon varoitusajalla kisaamaan Vaasaan 6.3.

Rossilla on tehty aika pitkälti samoja juttuja, vaan leikitty saalisleikkejä rutkasti enemmän. Namin lisäksi palkattu myös lelulla, ja maahanmenoja tehty lelulla ja niihin onkin tullut hienosti vauhtia.

Liinu on siis tehnyt vaan tokoa. On mennyt ihan kivasti ja tavoitteena kisoissa oli saada koiran vire kohdilleen. Hain Liinun autosta vähän ennen kehän oletettua alkamista ja vire olit odella hyvä! Se oli siis ihan täpinässä ja teki kaikki ihan sata lasissa. No liikkuri sitten päätti vähän mittailla kehää ja suunnitella merkkien paikkoja ja jouduttiin odottamaan varmaan 20min kehän alkua. siinä vaiheessa koiran vireestä ei ollut enää hajuakaan. Teknisesti teki ihan ok suoritusta, seuraaminen oli ihan jäätävän hirveetä ja paikalla istumisessa oli lösähtänyt maahan noin 30sek ennen ajan loppua. Muut liikkeet ihan ok, ainakin sinne päin. 2-tulos luokkavoitolla, pisteitä 226,5, eli sen paikkaistumisen verran vaille 1-tulos. Vähän harmittaa, mutta ensi kerralla sitten haen koiran autosta suoraan kehään ja koitetaan sitten saada se virekin kohdilleen, niin kyllä ne tarvittavat pisteet sieltä tulee :)

Kokeessa oli  kolme luokkaa (alo, avo ja evl) joista Raumalaisille luokkavoitot kahdesta :) Heidi ja Jännä voittivat avoimen luokan!

Hakuilut

Ollaan käyty blogin hiljaiselon aikana kaksi kertaa hakuilemassa. Metsässä oli paljon lunta, joten teimme vain kaksi pistoa, joihin laitoimme 4 umpipiiloa molempiin. Ekalla kierroksella maalimies oli Liinulla ensimmäisissä piiloissa, tarkisti hyvin piilon ja toi rullan. Piilolla käyttäytyi mallikelpoisesti. Rossilla tien levyistä risteilyä noin 10 toistoa, meni oikein hyvin, ei jäänyt vasemmanpuolen maalimiehelle kertaakaan hengailemaan. Sitten treenattiin muut koirat ja otettiin uusi kierros. Liinulla toisella kierroksella maalimiehet laitettiin viimeisiin piiloihin, ja katsottiin meneekö se suoraan niihin ensimmäisiin piiloihin, joissa maalimiehet viimeksi oli. No ei mennyt :) Juoksi suoraan muiden piilojen välistä viimeiselle ja ilmaisi hienosti! Rossilla otettiin tiellä pysty suuntaan muutama maalimies (tosi tiiviisti siis), jotta saatiin pidempää välimatkaa. Kasvatettiin sitten vissiin kertaheitolla liikaa, kun nyt taas koira jäi haahuilemaan vasemmanpuolen maalimiehelle, juoksi siitä minun viereen istumaan ja siitä vasta oikealle puolelle. Loppuun muutama onnistuminen kutsumalla.

Viimeksi oltiin sitten jäällä. Rossilla risteilyä niin, että maalimiehet lähtevät läheltä ja ottavat aina yhden toiston jälkeen kaksi askelta kauemmas. Näin saatiin välimatkat pitkiksi pikkuhiljaa ja koira ei kertaakaan pysähtynyt minnekään. Toistoja tuli varmaan 16 ja etäisyys kasvoi suurinpiirtein 6 metristä 20 metriin. Aiva loistava treeni! Liinulla olikin sitten aivotusten päivä... Otin 8 maalimiestä siirtyvinä, 1&2 ei palkaa, 3&4 palkka, 5&6 ei palkkaa, 7&8 palkka. Oikealla puolella ei mitään ongelmaa, hyvät ilmaisut yms. Mutta vasemmalla se teki kahdella viimisellä niin, että otti rullan suuhunsa n.15m ennen kuin oli maalimiehellä, juoksi silti maalimiehelle asti ja toi rullan. Tehtiin sitten niin, että maalimies palkkasi suoraan, jos se tuli ilman rullaa loppuun asti. Viimisellä maalimiehellä otin jopa kiintorullan pois, että päästään palkaamaan tästä. Oli silti yrittänyt hamuta rullaa suuhunsa... Outo. No tuosta en ole kovin huolestunut, koska metsässä, missä ei näe maalimiestä, käy hyvin tarkistamassa. Oikeanpuolen maalimies oli metsän reunassa jäällä ja vasen avo jäällä, joten tuollakin lienee merkitystä, että hahmotti vasemman maalimehen niin paljon paremmin.

23. helmikuuta 2011

Päivitystä

No ei siinä kauan kestänyt, että intoilu treeniblogista laantuu ;) Koitetaas nyt vähän päivittää treenejä...
Viime viikon keskiviikkona oltiin Heidin ja Charlottan kanssa treenaamassa, sain treeninlomassa paljon uusia ideoita! Torstaina treeneissä Heidin kanssa sitten alettiin suunnitemia toteuttamaan. Ollaan siis treenattu porukalla 3 kertaa ja kotona 2 kertaa "salaa" blogilta ;)

Liinu
  • Liinun kanssa hinkattu seuraamista, ja se menee nyt ihan ok. Ollaan tehty vielä sillä, että nami on vasemmassa kädessäni "painostamassa" koiraa katsomaan minua. Paikka pysyy, katsekontaktia vielä varmemmaksi.
  • Merkkiä kiertämällä. Tästä ei enää varmaan vauhti parane, olen tosi tyytyväinen. Merkin paikkaa ollaan myös namin avulla tehty, siinä vielä paljon hommaa.
  • Ruutua, niin että koira juoksee merkeistä tehdyn kujan läpi täysillä apuohjaajan leluun kiinni.
  • Luoksetuloja vaan läpijuoksuna.
  • Olkkaritottiksessa, sivulletuloja -> palkka nopeasta auorituksesta. Ja kaukoja takapalkalla, oikeinn hyvät vaihdot n. 4metrin matkan päästä.
  • Sitten ollaan ketjutettu PK-tottiksen alkujuttuja. Vien koiran paikkamakuuseen -> haen pois, seurautan aloituspisteeseen -> perusasento -> nostatan virettä ja tästä palkka. Ja seurautan ilmoittautumiseen -> seurautan aloituspisteeseen -> perusasento -> nostatan virettä ja tästä palkka. 
  • Ketjutusta PK:n jääviin. istuminen ja seisominen nyt eka yhteen ja lisätään sitten maahanmeno ja luoksetulo.
  • Aina loppupalkka haettu auton vierestä. Tämä ihan täysin kisoja ajatellen, varsinkin toivon tämän toimivan tokokokeessa, että kehän ulkopuolella odottaa palkka.
Ross
  • Kapulan tuontia ulkona -> palkka kun palauttaa käteen.
  • Saalisleikkiä ulkona. Kahden hiiren kanssa. Tulee hyvin hiiri suussaan kohti ja nyt jopa irroittaa siitä, ennen kun lähtee hakemaan toista hiirtä :)
  • Ollaan alettu pikkuhiljaa ottamaan myös lelupalkkaa liikkeisiin. Esim sivulletulosta ohjaan namilla, ja palkaan vielä perään lelulla.
  • Merkin paikkaa opeteltu kotona. Kuin myös kapulan pitoa.
  • Seuraamista, enemmän pysähdyksiä ja käännöksiä, varsinkin oikealle.
  • Maahanmenoa otettu tosi vähän, olen vähän ihmeissäni, kun se on yleensä ensimmäinen asia minkä opetan ;)
  • Koitan nyt keskittyä enemmän leikkimiseen, hauskanpitoon ja nopeuteen vielä. Ja jättää liika tekniikka tauolle. On itselle tullut ihan sellainen olo, että koiralla on tylsää ;) En halua edetä liian nopeaan, kun silloin yleensä itse teen virheitä...

    16. helmikuuta 2011

    Super treenit

    Maanantaina oli NIIN hyvä päivä tottistreeneissä, varsinkin Liinulla. Pakkasta oli sellaset -20 astetta, mutta kun piti auton lämpimänä koko ajan ja tiivis tahti treeneissä, niin ei tullut edes kylmä.

    Liinu
    • Seuraamista. Nyt kokeilin uutta tyyliä. Koira sivulla, vasen käsi reilusti koiran yli, koiran vasemmalla puolella. Katsekontakti pidettävä, vaikka ko. kädessä on nami. Tästä yksi askel -> palkka. Toimi mielestäni oikein hyvin paikan pitämiseen! Ei edistänyt milliäkään :) Tästä pidennettiin sitten seuraamista noin 7 askeleeseen. Tehdään tätä nyt paljon!
    • Merkkiä kiertäen. Vauhti kiihtyy edelleen :) Aivan loistavaa! Ja pitää lähetyksessä jo automaattisesti katsekontaktin, eikä tuijota merkkiä.
    • PK-luoksetuloa. Ensimmäinen läpijuoksuna käskyllä "tule". Koira tulee täysillä -> vapautus -> koira jalkojeni välistä leluun kiinni. Toinen toisto kisanomaisesti. Oli tosi hyvä vauhti, ei pudottanut edes lopussa raville, vaan tuli vauhdilla eteen istumaan. Tästä palkka.
    • Tokon luoksetulopysähdyksiä. Koska merkin kieräminen on nyt niin vauhdikasta uskalsin kokeilla luoksetulon pysäytyksiä kiertämällä. Lähetin kiertoon, kun koira oli tulossa takasin päin -> käsky -> palkka lentää koiran taakse. Tein kaksi maahanmenoa ja kaksi seisomista. Kaikki täydestä vauhdista ja kaikki asennot oikein! Kerran vielä perään pelkkä kierto ja palkkaus käteen.
    • Kaukoja. Leikin varjolla tehtiin yksi vaihto kerrallaan. Hetsasin lelulla -> koira asentoon -> itse muutama askel taaksepäin -> käsky -> palkka lentää koiran taakse. Tein maahan-istu, maahan-seiso ja istu-seiso vaihtoja. Olen niin tyytyväinen Liinun vireeseen!
    • Eteenmeno. Ensimmäinen toisto kisanomaisesti. Koiran lähetys -> maahan -> palkkaus lelulla käteeni. Taas kerran nopea ja suora eteenmeno, sekä nopea maahanmeno. Sitten vein lelun kentän päähän niin, että Liinu näki tämän. Koira sivulle -> yksi askel seuraamista -> pysähdys ja lähetys -> vapautus ennen kuin koira saavuttaa lelun. Erinomaista :)
    • Yksi tokon luoksetulo, ilman pysäytyksiä, käskyllä "tänne". Iltaruoka kipossa takanani. Käsky -> vapautus kun koiran vauhti on hyvä -> saa juosta jalkojeni välistä ruokakipolle.
    Ross
    • Seuraamista imuttamalla. Noin 10-15 askelta, muutama pysähtyminen ja käännös. Oikein hyvä!
    • Sivulle tulo. Kerran jäi vajaaksi. Käsi apu on pienentynyt jo selvästi, lähtee jo itse hakemaan käännöstä ja istuu oikeaan paikkaan.
    • Eteen istumista. Tässä olen nostanut jo käden pois koiran kuonosta, mutta annan avun kuitenkin ylempää. Tulee hyvin ja tiiviisti, pitää katsekontaktin.
    • Liikkeestä seisomista. Tätä taas itse peruuttamalla -> käsky -> pysäytän vielä koiran namikädellä, mutta vedän käden nopeasti pois koiran kuonosta 3 kertaa ja koiran pysyessä paikalla -> palkka.
    • Liikkeestä istumista. Tässä vahvistan vielä tekniikkaa, koska alkaa helposti valumaan siihen, että etupää pysyy paikallaan ja takapää tekee työn. Vedän koiran istumaan niin, että takapää jää sijoilleen ja etupää peruuttaa.
    • Leikkiä lelulla ja lelun tuomista. Taisteltiin lelulla ja koira sai voittaa -> lähdin peruuttamaan karkuun ja menin kyykkyyn -> Ross toi lelun käteen ja taas leikittiin. Loppuirrotus tehtiin vaihtokauppana namiin.

    13. helmikuuta 2011

    Hakutreenit jäällä

    Meillä oli kivat ja erilaiset hakutreenit, kun päätettiin treenata meren jäällä :) Keskilinja oli jäällä, toinen takalinja jäällä ja toinen rannalla, jossa oli metsää.

    Liinu
    • 8 pistoa, 7 maalimiestä.
    • Ensimmäinen maalimies risukon takana hyvin piilossa. Maalimieheltä tuuli suoraan koiran nenään ja työskentely moitteetonta :)
     Tulossa pois piilolta
    • toinen maalimies valkoisen lakanan alla jäällä. Hyvin tarkisti ja ilmaisi, ei moitittavaa.
    Siellä se maalimies kykkii
     Näyttö päättyy aina maahan maalimiehen viereen. 
    • Kolmas maalimies umpipiilossa. Tässä oli kaksi umpipiiloa peräkkäin ja maalimies oli niistä jälkimmäisessä. Liinu tarkisti hyvin ekan piilon ja jatkoi matkaa toiselle, sieltä rulla. Kävi vielä takaisin tullessakin tarkistamassa etummaisen umpparin. Maalimiehellä otin hallintaan.
    • Neljäs taas jäällä. Liinu meni hyvin perille, tarkisti, mutta jäi seisomaan maalimiehen viereen. Odotti selvästi palkkaa jo. Odotin hetken ja Liinu heräsi ja toi rullan. Muuten hyvä!
    •  Viides maalimies risukossa. Risukkoa noin 7m ennen oli iso kivi, Liinu juoksi tarkistamaan sen ja jatkoi pistoa eteenpäin, ei siis uponnut tarpeeksi syvälle. Hetken jäätä pitkin edettyään, pysähtyi ja OTTI RULLAN SUUHUN! Ei näitä taas!!!!! Kielsin, otin koiran viereen ja lähetin uudelleen. Nyt meni suorinta tietä maalimiehelle, eikä mitään ongelmaa. Mitäköhän sen päässä taas tapahtui?
    •  Kuuden maalimies jäällä. Otin maalimiehellä hallintaan, meni hyvin.
    • Sitten testasin koiran aivoja, mistä johtui tämä aikaisempi rullan turhaan nostelu. Lähetin jäälle tyhjälle (tiesin ettei se puhdasta jäätä pisin kauas viitsi juosta), Liinu upposi noin 30m, kääntyi ja pysähtyi. Odotin hetken, että ottaako rullan suuhun (minkä se herkästi tässä tilanteessa tekee), mutta ei ottanut. Kutsuin koiraa ja päästin ylilähetyksellä viimiselle maalimiehelle joka lähti vielä pakenemaan, kun Liinu oli menossa keskilinjan yli. Tässä tyhjän tarkoituksena siis saada Liinu pysähtymään hölmistyneenä "takarajalle" ja päästää maalimiehelle palkalle, kun ei ota rullaa turhaan. Toimi hyvin!



    Ross
    • Noin 12 toistoa risteilyä.
    • Meni muuten oikein hyvin, mutta aina toiselta maalimieheltä (Hannalta) tullessa sen oli pakko päästä minun oikealta puolelta ohi, vaikka seisoin kuinka vinossa/poissa linjasta koiraan nähden. Outo. Lopetettiin kun saatiin tähän onnistuminen ja koira meni vasemmalta puoleltani suoraa maalimiehelle.
     Lähetys (toisin sanoen koirasta irroitus)
     Hanna ja Ross
     Perfect :)
     Lujaa!
    Loppu ;)

    11. helmikuuta 2011

    Rossin kotitottis taas :)

    Oikeastaan tehtiin ihan samat kuin eilen, mutta vähemmillä toistoilla. Sellanen muistutus treeni. Kyllä huomaa, että siellä aivoissa tapahtuu jotain aina edellisten treenien jälkeen ja yön yli asiaa mietittyään, kaikki käy vielä helpommin (niin koiralla kuin ohjaajallakin).

    Pienenä lisänä oli "tänne" käksyn harjoittelu lelulla. Koira paikalleen istumaan -> käsky "tänne" ja pallo lentää heti haarojen välistä koirasta poispäin. Koira juoksee jalkojeni välistä ja tavoittaa pallon. Hyvin lähti jo käskystä :)

    Sekä maahanmenoa. Ross ei tarvitse enää jalkaani, mennäkseen maahan, mutta vedän sen vielä jalan ali vaikka jalka ei koiraa "pakotakaan" menemään maahan. Olen aina tehnyt maahanmenon vasemmalta oikealle ja siinä koira pamahtaakin maahan etupää edellä jo käskystä. Tajusin sitten kokeilla myös toiseen suuntaan ja kas kummaa, tämä ei ollutkaan koiran mielestä niin helppoa. MUISTA AINA TREENATA JOKA SUUNTAAN ;)

    10. helmikuuta 2011

    Rossin kotitottis

    Kapulan pitoa
    • Aluksi taas riitti kun koira "avaa suunsa kapulan ympärille" -> palkka
    • Muutaman toiston jälkeen vaadin jo kahta, jotta päästäisiin eteenpäin. Hokasi todella nopeaan, että palkkaa ei vielä tullut, kokeilempa uudestaan -> palkka.
    Merkkiä
    • Ohjasin namin kanssa koiran merkin taakse kohtisuoraa minua päin ja palkkasin merkin päältä. Heitti jopa hienosti takapäätä suoristaessaan itseään ;)
    Kapulan tuomista
    • Liu'utin kapulan olohuoneen toiseen päähän. Jos tuo minulle käteen asti -> palkka. Jos tiputtaa kesken, uusi "heitto". Hoksasi taas tosi nopeaan. Juoksi kapulalla -> otti suuhun -> lähti heti tuomaan -> kapula käteen -> "jes" -> palkka. Muutaman kerran yritti omia itselleen. Mahdanko pysyä tuon koiran perässä näissä opeissä, jos se tuota vauhtia imee tietoa itseensä!

    Kuvailu tottikset

    Eilen oltiin Heidin kanssa treenaamassa ihan vaan sen takia, että aurinko paistoi ja haluttiin kuvia :) eipä siinä siis mitään suunnitellusti tullut tehtyä, mutta jotain kuitenkin.

    Jesper
    • Seuraamista. Aluksi namipalkalla, mutta nyt se oli ihan sunnuntai kävelyllä ja vaihdoin leluun. Sitten mentiinkin taas ylikierroksille. Kerran aukaisin kunnolla sanaisen arkkuni, ja koirakin alkoi taas kuuntelemaan. Sitten se tekikin hienoa seuraamista!
    • Luoksetuloa. No ei toiminut "seiso"käskykään pysähdykseen enää. Joten tehtiin vain seisomaan pysähtymistä, niin että minä peruutan -> koira tulee edessä -> käsky "seiso" -> palkka taakse. Pysähtyminen parani.
    • Noutoa. Kyllä oli lapanen tässäkin, kun ei ollut lelun kanssa revittänyt aikaisemmin. Heitin kapulan -> vaadin katsekontaktin -> annoin käskyn -> koira lähti tyyliin kävelemään kapulalle ja toi sen ravaten takaisin. Puri kapulaa luovuttaessa todella paljon. No sitten yksi toisto niin, että kun koira on kapulalla vedän lelun esiin ja se saa käydä siihen kiinni. No tuli taas koiraan vauhtia, MUTTA seuraavalla kerralla haukkui kun juoksi kapulalle. Tosin vauhti pysyi hyvänä loppuun asti, eikä purrut kapulaa niin kovin. Koita tässä nyt löytää se kultainen keskitie ;)
    • Lopuski tehtiin taas vaan temppuja :)
    Liinu
    • Merkkiä. Tein merkkiä kiertäen käskyllä "merkki". Liinu juoksi merkille päin, meni maahan noin 1m ennen merkkiä??? Sama käskyllä "kierrä", ja meni täysiä kiertämään merkin. Vaikka juuri maanantaina se kiersi täysillä käskyllä "merkki". No vauhtia oli tosiaan hyvin, kun saatiin oikea käsky.
    • Noutoa. Ensimmäinen nouto oli Liinulle poikkeuksellisen hidas, pysyi kyllä laukalla koko ajan, mutta Liinu kyllä yleensä juoksee ihan täysillä. Seuraava nouto vapautettiin sitten lelulle ja saatiin vauhtikin normaaliksi. Kerran otti kapulasta vähän huonosti ja vinosti kiinni, mikälie blackout tullut siihen ;)
    • Luoksetuloa. PK-luoksetuloa käskyllä "tule". Läpijuoksu haarojen välistä -> palkaksi lelu. Hyvä vauhti!
    •  Seuraamista. Murheenkryyni... Täytyy varmaan vaan todeta, että ei tälle BC-neidille saa niin näyttävän näköistä seuraamista kun haluaisin. Eli keskitytään nyt paikan pitämiseen! Lähti edistämään nyt herkästi, tein nopeita pysähdyksiä, että koira joutui korjaamaan paikan ja tästä palkka. Pidennetään matkaa kun paikka on varma.

    Ross
    • Sivulle tuloja. Edestä sivulle namin kanssa ja sivulla istumista. Hyvin malttaa jo istua sivulla, välillä lähtee namin perään ylöspäin :)
    • Paikalla istumista. Koira istumaan, askel suuntaan X, ja takaisin palkkaamaan. Otti häiriötä kuvaavasta Heidistä välillä, mutta pysyi ihan hyvin paikoillaan.
    • Seuraamista. Imuttamalla noin 10 askelen pätkiä, muutama oikealle- ja vasemmallekäännös, sekä pysähdyksiä. Tosi hyvin!
    Lisää!!!
    • Luoksetulon loppuasentoa. Alkoi aika vahvasti jo ennakoimaan sivulletuloa ja yritti kääntää peppua (minun)vasemmalle. Vahvempi käsiapu namilla, ja palkka kun tulee suoraan.
    •  Illalla kotona tehtiin vielä kapulanpitoa. Aukaisee suun jo heti ja ottaa kapulan suuhun -> "jes" -> palkka! Taitava pieni mies :) 
    • Ulkona Ross suurinpiirtein juoksi lelun kanssa minua karkuun, joten kotona heiteltiin vähän palloa ja heti kun toi minulle, taisteltiin palkaksi ja pentu sai voittaa -> sama alusta. Alkoi taas tuomaan paremmin. Tehdään tätä nyt vaan kotona, kunnes varma.

    Kaikki kuvat: Heidi Pernu