19. heinäkuuta 2011

PK-päivitykset

Rossille tehty taas muutama peltojälki. Viimeisin oli 20metriä pitkä, askeleet peräkkäin, mutta melkein kiinni toisissaan, ja yksi nami varpaissa. ei ole ikinä jäljestänyt noin hyvin, ei ryntää enää yhtään ja nenä pysyi maassa ihan koko ajan. Outoa omistaa ekaa kertaa koira joka on permpi jäljellä kuin haussa :)

Liinulle tehty 2 metsäjälkeä, toisen teki Juha ja toisen minä itse. Molemmilta jäljiltä kepit 6/6 ylös ja melkein moitteetonta jäljestämistä. Toisella jäljellä, jopa vauhtia hyvin. eli kyllä se motivaatio sieltä taitaa tulla :)

Esineruutua olen ottanut molemmille 3 kertaa. Rossille kahdessa ruudussa hajun haut esineistä 50metristä ja lähetys. Toisella kertaa meni hyvin ja toisella kertaa piti vähän haistella muita hajuja ruudussa ennen kun haki esineen. Jälkimmäisessä ruudussa esine 2 esinettä valmiina kaistaleella n. 20 ja 25 metrissä. Toi hyvin molemmat. Liinulle täysruutu, jossa 3 esinettä 50metrissä. Ei ongelmaa. sitten muutamalla kaistalleela esineet 50 metrissä, lähtee jo vauhdikkaammin loppuun asti :)

Hakua otettu tosi vähän :( Rossille hajun hakuja 50metristä kolmen maalimiehen verran, ja haamuja komen maalimiehen verran. Sitten oli super motivaatiotreeni, kaksi maalimiestä molemmat perään lähtöjä, jotka kuitenkin piiloutuivat hyvin. Koira meinasi käydä käsiksi muhun, kun en heti päästänyt perään ;) Näitä useammin. Liinulle nyt vaan suoraa maalimiestä, ettei kerkeisi ottamaan rulla, mutta ikävästi maalimiehet ovat olleet väärässä paikassa (vaikka piilot merkitty), ja epäonnistumisia on tapahtunut. Tässä täytyy nyt alkaa olemaan todella tarkka.

Liinulle otettiin myös ensimmäistä kertaa (Mariannen valvovan silmän alla) pudotetun esineen etsintää ja tarkkuusetsintää. Pudotetussa pudotin hanskan, niin että koira näki ja sitten vaan lähetys etsimään vähän matkan päästä ja tuohan se sen heti, kun on niin noutaja ;) Tarkkuusetsinnässä käytti hyvin neää, mutta menee herkästi tallotun alueen yli. Mutta nosti kuin nostikin esineet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti