16. maaliskuuta 2013

Eileinen...

Eilen aamulla mentiin agitreeneihin Helin kanssa. Viimeksi unohtuikin kirjottaa, että otettiin Liinusta mun ja Helin projektikoira juoksukontaktien opettamiseen. Nyt oli toinen treeni - edelleen aluksi ponnistaa ennen kontaktipintaa, muutaman toiston jälkeen malttaa vaan juosta läpi. Juoksukontakteja harjoitellaan Silvia Trkmanin oppien mukaan. Jos onnistun Liinulle tuon opettamaan, opetan sen myös Rossille.
Rossin kanssa samanlainen treeni, kun viimeksi, eri radalla vaan. Sen saa näköjään nostettua aika sfääreihin, nyt nousi jo ehkä liikaa. Mutta jarrutti taas kun ekan verkon kaatoi. Kontaktit hitaat, ei ne nyt todella hitaat ole, mutta kun ilman sitä aijaamista meidän aika riittäisi kärkeen, niin on se nyt harmittavaa! Otettiin puomin alastulo irti ja kokeiltiin juoksuttaa koiraa vaan siitä läpi, sama juttu Rossilla, kun Liinullakin, eli oikein tyyliin varoi osuvansa kontaktipintaan, eli oisko Janikan koulutus nyt mennyt vähän pieleen :D Päätin sitten, että nyt vähän aikaa Ross saa ruokansa vaan kontaktin alastulolla, jotta saadaan siitä se maailman siistein paikka. Kävin sitten eilen illalla Porin tokotreenien jälkeen omalla hallilla klo:23 syöttämässä koirani puomin alastulolla. Otettiin kokonainen puomi, sai syödä puolet ruuasta 2on2off asennossa, ja sitten toisen kerran puomi ja sai syödä loput. aamulla ajelin sitten taas hallille ja meni se nyt inan nopeemmin sinne ja sai koko ruokansa kerrasta. Samalla tietty kehun ja silittelen koiraa :)

Tokotreeneissä aiheina luoksetulo ja seuraamisen siirtymät eteen-taakse, vasemmalle-oikealle. Ensin kokonainen luoksetulo, että Mari näki missä mennään. Se oli ihan ok, pysyi laukalla koko ajan ja pysähdykset ok. Seisomisessa valui inan ja maahanmenoon sain vinkin, että olisi parempi olla napakampi käsky kuin "maaaahan". Täytyy kokeilla olisko se sitten "käy", lyhyt "maahan" vai "down". Ja kas kummaa, luoksetulossa kun jätin maahan ja kävelin pois, koira korjaa asentoaan, eli korjataan sekin. Suoraa luoksetuloa tötsillä paljon ja pysäytyksiä erikseen. Askel siirtymissä omat askeleet hukassa, rynnin kauheeta vauhtia :) Myös mietintään, että millä jalalla alotetaan mikäkin siirtymä. Rossilla painoi vissiin aamun rankka aksatreeni päälle, koska Tiina otti Liinun halliin ja leikki sen kanssa, niin Rossi OTTI HÄIRIÖTÄ!! MITÄ?!?! No saatiin kuitenkin hyvät suoritukset kaikkiin siirtymiin, reeniä vaan lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti